2019 Oli hyvä vuosi Wasalinelle – haasteista huolimatta

Wasalinen 2019 tilastoon vaikuttaa alkuvuoden kolme viikkoa kestänyt telakointi (521.1.2019) sekä merimiesunionin tukilakko marraskuussa. Lakon vuoksi rahtia ei voitu lainkaan kuljettaa neljällä lähdöllä, yhteensä kahdeksan lähtöä peruttiin lakon takia. Lakolla on myös ollut pitkäkestoinen negatiivinen vaikutus rahtivarauksiin koko vuoden 2019 loppuvuoden aikana.

Wasalinella oli 826 lähtöä vuonna 2019 verrattuna 850 lähtöön vuonna 2018.

Pidennetystä telakoinnista ja merimiesunionin tukilakosta huolimatta Wasalinen vuodesta 2019 tuli hyvä. Liikevaihto 19.6 miljoona euroa 2019 pysyi ennallaan.

Vuonna 2019 Wasaline kuljetti kaiken kaikkiaan 204 704 matkustajaa (-3,5%) jo toinen vuosi, kun matkustajamäärä ylitti 200 000 matkustajan. Henkilöautoja kuljetettiin 46 312 kpl (-1,4%) ja yhteensä 15 194 rahtiyksikköä (- 4,3%)

”Vuosi 2019 on ollut haastava. Kovasta työtahdista ja uudisrakennuksen intensiivisestä vaiheesta huolimatta kaikki varustamon työntekijät ovat ylittäneet kaikki työodotukset. Aurora Botnian rakennus jatkuu aikataulun mukaisesti ja jo helmikuussa 2020 on virallinen kölinlasku. Odotan innolla mitä 2020 tuo tullessaan. Olen vakuuttunut siitä, että varustamomme tulee menestymään myös jatkossa hienon henkilökuntamme ansiosta.” sanoo Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg.

Lisätietoja antaa:

TJ Peter Ståhlberg

+358 40 5592353

N L C Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo, joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. Inspiroiva kokousympäristö löytyy konferenssiosastoltamme, ja ensimmäisenä varustamona pohjoismaissa voimme myös tarjota matkustajillemme nopean ja toimivan Wi – fi:n koko matkan ajaksi. Yhdensuuntainen matka kestää 4,5 tuntia. Wasaline – pieni varustamo suurella sydämellä.

Wasalinella ennätysmäinen heinäkuu

M/S Wasa Express, jatka ennätysten lyömistä Wasalinella. Sekä matkustaja-, että rahtipuolella käyttöaste on ollut fantastisen korkea ja useampi lähtö on ollut loppuunmyyty. 

Strategia lisätä lähtöjen määrää aikavälille 27.6-11.8 on osoittautunut onnistuneeksi. Heinäkuun aikana Wasalinella oli 97 lähtöä, yli 30% kasvu lähdöissä verrattuna vuoteen 2013, jolloin liikennöinti alkoi. 

Torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin on ollut kaksi lähtöä sekä Vaasasta että Uumajasta. 

Vaasasta lähteville tämä on tarkoittanut mahdollisuutta valita joko lyhyempi risteily tai viettää pitempi päivä Uumajassa ja palata iltalaivalla Vaasaan. 

Heinäkuun matkustajamäärä oli tänä vuonna 46 073, mikä on melkein 2000 matkustajaa enemmän verrattuna edelliseen ennätykseen, joka tehtiin heinäkuussa 2018 matkustajamäärällä 44 157. (2013 matkustajamäärä heinäkuussa oli 35 403) 

Heinäkuun henkilöautojen kuljetettu määrä nousi 11 870 yksikköön, mikä on merkittävä kasvu edellisiin vuosiin verrattuna. 

Asuntoautojen ja -vaunujen varaukset ovat myös kasvaneet sekä lukumäärältään että metreiltään tänä kesänä, heinäkuussa kasvua oli yli 30%. Lomakaudesta huolimatta rahdin myynti on pysynyt tasaisen korkeana ja kasvanut 4% verrattuna viime vuoteen. 

Pakettimatkojen myynti on noussut lähinnä Ruotsin puolelta. Kylpylä Tropiclandia ja huvipuisto Power Park ovat houkutelleet ennen kaikkea lapsiperheitä risteilylle ja lomalle. Ähtäri on myös tullut mukaan ja myynti kasvaa tasaisesti koko ajan. Melkein 20% kasvu on kiitettävä todiste siitä, että markkinointi Ruotsin puolella on tuottanut tulosta ja että myös tyytyväisten matkustajien kautta välittyvä puskaradio on toiminut. 

Laivassa myynti on myös saavuttanut uusia huippuja heinäkuun aikana. 

Edellämainittujen ennätysten lopputuloksena on, että koko liikevaihto on kasvanut 7,1% verrattuna viime vuoden heinäkuuhun, joka oli silloin all time high. 

Nopeammasta ja matkustajaystävällisemmästä aikataulusta huolimatta Wasaline on onnistunut pitämään polttoainekulutuksen per lähtö alhaisemmalla tasolla kuin viime vuonna paljon johtuen jatkuvan käytön optimoinnin ansiosta. 

“Uskomattoman loistavaa työtä koko organisaatiolta, kaikki on ollut 100% sitoutunut hyvään palveluun ja positiiviseen ajatteluun. Matkustajapalaute on ollut erittäin positiivista ja meidän terminaalihenkilökunta sekä laivahenkilökunta on ylistetty erityisen paljon tänä vuonna. Meidän uusi ruokakonsepti paikallisilla tuotteilla on ollut todella menestys. Olen todella ylpeä toimitusjohtaja ja on unelmatyö johtaa Wasaline varustamoa tällaisella lojaalilla ja hienolla organisaatiolla” 

Lisätietoja antaa: 

TJ Peter Ståhlberg 

+358 40 5592353 

& 

Business development manager 

Jennie Hinz +358 50 4442872 

NLC Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo, joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. 

UUSI AIKATAULU PERJANTAISIN WASALINELLA

 UUSI AIKATAULU PERJANTAISIN WASALINELLA 

Perjantaista 3.5 lähtien Wasaline ajaa aina perjantaisin 4 risteilyvuoroa yli Merenkurkun. Lisävuorojen kysyntä on ollut suuri sekä rahtipuolella että matkustajapuolella. Myös Ruotsin puolelta tulevien aikataulu paranee. 

Aikavälillä 3.5 – 11.8 perjantaivuorot ajetaan 3,5 tunnissa yli Merenkurkun, mikä lisää oloaikaa Uumajassa. Matkustajat, jotka lähtevät Vaasasta aamulähdöllä saavat jopa 9 tuntia aikaa Uumajassa. 

Vaasan lähtöä on aikaistettu tunnilla eli lähtö Vaasasta on klo 8:00 ja laiva saapuu Uumajaan jo klo 10:30 paikallista aikaa. Ensimmäinen lähtö Uumajasta on klo 11:15 ja saapuu Vaasaan klo 15:45. Tämä on erinomainen aikataulu kokouksille ja konferensseille, koska se menee tavallisen työpäivän puitteisiin. 

Ruotsalaisille matkustajille uusi aikataulu tuo enemmän joustoa ja mahdollisuuden matkustaa Vaasaan lyhyemmälle viikonloppumatkalle. 

Myöhäisempi ns ”after work” lähtö Vaasasta kello 16:30 ja saapuminen Uumajaan klo 19:00 on täydellinen niille, jotka haluavat nauttia merellisestä illasta hyvän ruoan ja musiikin parissa sekä myös niille, jotka yöpyvät Uumajassa. Vaasaan M/S Wasa Express saapuu jo keskiyöllä. 

Aikataulua laajennetaan 1.6 lähtien, jolloin vastaavat vuorot ajetaan myös lauantaisin ja juhannuksen jälkeen samalla aikataululla ajetaan myös torstaisin. Tämä tarkoittaa, että aikajaksolla 27.6 – 4.8 ajetaan 4 vuoroa joka viikko torstaisin ja lauantaisin. 

”Odotan innolla kevään ja kesän isoa panostusta useampiin lähtöihin ja nopeampaan yliajoon ja katson, että se on askel kohti uuden laivan aikatauluja! Tämä aikataulu on ollut erittäin kysytty sekä rahti- että matkustajapuolella niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Jatkuvan kasvumme yhteydessä aika tuntuu oikealta panostaa kasvavaan liikenteeseen. Huhtikuun luvut näyttävät jo ennätyslukemia kaikilla segmenteillä sitten liikennöinnin alun” sanoo Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg. 

Lisätietoja antaa: 

TJ Peter Ståhlberg 

+358 40 5592353 

NLC Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo, joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. Inspiroiva kokousympäristö löytyy konferenssiosastoltamme, ja ensimmäisenä varustamona pohjoismaissa voimme myös tarjota matkustajillemme nopean ja toimivan Wi-fi:n koko matkan ajaksi. Yhdensuuntainen matka kestää 4,5 tuntia. Wasaline- pieni varustamo suurella sydämellä. 

WASALINELLA UUSI YMPÄRISTÖALOITE

WASALINELLA UUSI YMPÄRISTÖALOITE 

Wasaline toteuttaa koko yrityksen kaikkia osastoja kattavan uuden ympäristöohjelman. Teknisen puolen vuonna 2013 aloitetun vihreän muutoksen lisäksi asiakkaat tulevat nyt huomaamaan myös myönteisen muutoksen laivalla. 

Ollessaan pohjoisin lauttayhteys, joka kulkee ympäri vuoden Unescon maailmanperintökohdetta pitkin, Wasaline tuntee suuren vastuun veden ja sen lajirikkauden pitämisestä puhtaana tulevia sukupolvia varten. 

Nyt Wasaline käy voimakkaasti taistelemaan luonnossa löydettävien muovien ja mikromuovien puolesta, jotka muodostavat globaalin ongelman, poistamalla kaikki kertakäyttömuovit laivasta. 

Tämä on jatkuva prosessi, jonka eteen Wasaline on jo tehnyt konkreettisia muutoksia. 

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä toteutettiin kokonaan uusi ympäristöohjelma kaikilla Wasalinen osastoilla. 

Vihreä muutos alkoi jo vuonna 2013 alentamalla polttoaineen kulutusta ja tehostamalla energiankulutusta. Nyt myös matkustajat tulevat kokemaan muutoksen ravintolassa ja kaupassa sekä myös yleisissä tiloissa. 

Kaikki muovi- sekä kertakäyttöpakkaukset on poistettu ja korvattu biologisesti hajoavilla tuotteilla tehty bagassesta (sokeriruokokuitujen selluloosasta) sekä palmunlehdistä. Nyt matkustajat voivat nauttia juomistaan murehtimatta muovipillistä aiheutuvaa ympäristöuhkaa. 

Kertakäyttötuotteet korvataan ympäristöystävillä vaihtoehdoilla, esimerkiksi kahvilassa tarjotaan nyt kakut ja voileivät porsliinilautasilla tai bagassesta tehdyissä laatikoissa. Myös kaupassa voit ostaa joko kangaskassin tai paperipussin muovipussin sijaan. Hyttien muovilasit korvataan bagassesta tehdyistä laseista. 

Wasalinen ympäristöajattelu ei lopu siihen vaan se peilautuu myös laivalla tarjottaviin tuotteisiin. 

Esimerkiksi kosmetiikkatuotteiden sisällysluettelot tarkistetaan ja varmistetaan, ettei asiakkaille tarjota mikromuovia sisältäviä tuotteita. 

Sekä kaupassa että ravintolassa panostetaan lähellä tuotettuun ruokaan ja lähituotteisiin, jotka suosivat ympäristöä sekä matkustajia. Toimittajien vaatimuksia on nostettu. 

Laivalla on myös helpotettu lajittelua, matkustajat voivat nyt myös itse lajitella poltettavat jätteet sekä metalli- ja muovijätteet. 

Lisäksi kaikki hygieniatuotteet on vaihdettu ympäristöystävällisempiin vaihtoehtoihin. 

Tämä ympäristöaloite on osa Wasalinen pyrkimystä olla kestävän kehityksen esikuvana ja ylpeyden aihe koko alueelle. 

 

Lisätietoja antaa: 

Jarkko Rinne 

Päällikkö 

+358 40 5556240 

NLC Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo, joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. Inspiroiva kokousympäristö löytyy konferenssiosastoltamme, ja ensimmäisenä varustamona pohjoismaissa voimme myös tarjota matkustajillemme nopean ja toimivan Wi-fi:n koko matkan ajaksi. Yhdensuuntainen matka kestää 4,5 tuntia. Wasaline- pieni varustamo suurella sydämellä. 

Wasaline lanseeraa mobiiliapplikaation – entistä helpompi matkustaa

 Wasaline on lanseerannut uuden mobiiliapplikaation helpottaakseen matkustamista entisestään. Mobiilisovellus on kehitetty yhteistyössä Caruksen kanssa. Carus toimittaa myös lippu- ja online-varausjärjestelmän Wasalinelle, ja kehitysprosessin aikana online-varausjärjestelmä on päivitetty Carus Standard Webiksi, jotta varauksen tekeminen olisi entistä käyttäjäystävällisempää. 

Suomalainen Carus on maailman johtava varustamoteollisuudelle varaus-, check-in-, laivaannousu- ja laivamyyntijärjestelmiä tarjoava yritys. He ovat kehittäneet varustamoteollisuudelle mukautetun sovellusten standardialustan, joka vähentää radikaalisti varustamoiden aikaa laadukkaan sovelluksen käyttöönotossa. 

”Olemme käyttäneet paljon aikaa sovellusalustan kehittämiseen, jonka avulla asiakkaamme voivat helposti saada käyttöönsä ammattimaisen sovelluksen. Olemme iloisia siitä, että Wasaline on valinnut juuri meidän sovelluksemme ja olemme ylpeitä lopputuloksesta, Carusin toimitusjohtaja Anders Rundberg sanoo. 

Wasalinen uuden mobiilisovelluksen avulla on helppo varata uusia matkoja, hallita voimassa olevia varauksia, tehdä lähtöselvitys ja laivaannousukin käy sujuvasti menemättä check-in -tiskin kautta. Matkustajat voivat myös tutustua risteilyohjelmaan, varata hytin ja ateriat, tarkistaa aikataulun ja tutustua yleisimpiin kysymyksiin ja vastauksiin matkaa koskien. Wasalinen kanta-asiakkaat voivat lataamisen jälkeen kirjautua sisään olemassa olevien käyttäjäkoodiensa avulla. 

”Pyrimme jatkuvasti kehittämään ja parantamaan matkustajapalveluita. Wasaline on jo pitkään pyrkinyt kehittämään ja automatisoimaan sisäänkirjautumisprosessia, jotta se olisi mahdollisimman sujuvaa ”, sanoo Wasalinen markkinointivastaava Johanna Långskog. Uumajan ja Vaasan terminaalit on varustettu kahdella ja yhdellä matkustajaportilla osana laajempaa kehitysprosessia. Sisäänkirjautuminen ja laivaannousu tapahtuvat nyt ilman ylimääräistä jonotusta check-in -tiskeillä. 

Lipun voi varata joko uuden sovelluksen kautta, Wasalinen verkkosivuilta tai puhelimitse. Kun lippu on varattu ja maksettu, matkustajan sähköpostiosoitteeseen lähetetään vahvistus. 

Jokaisessa portissa on koodilukija, jossa matkustaja skannaa varauksen yhteydessä saadun QR-koodin, joka sisältää kaikki tiedot. Mobiilisovellus tekee varausprosessista ja matkustamisesta helppoa. 

 

Wasalinen uusi mobiilisovellus 

Wasaline lyhyesti: 

NLC Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo, joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. Inspiroiva kokousympäristö löytyy konferenssiosastoltamme, ja ensimmäisenä varustamona pohjoismaissa voimme myös tarjota matkustajillemme nopean ja toimivan Wi-fi:n koko matkan ajaksi. Yhdensuuntainen matka kestää 4,5 tuntia. Wasaline- pieni varustamo suurella sydämellä. 

Wasalinen uusi mobiilisovellus

Lisätietoja antaa: 

Johanna Långskog
Head of Marketing
+358 505597769
Johanna.langskog@wasaline.com 

M/S WASA EXPRESSIN TELAKOINTI MYÖHÄSTYY

M/S WASA EXPRESS JÄÄ HUOLTOTAUOLLE

M/S Wasa Express jää kahden viikon huoltotauolle sunnuntaina 6.1.2019 lähtien. Laiva ajetaan Tallinnaan kuivatelakalle, jolloin sille suoritetaan rutiininomainen kunnossapitohuolto. Laiva palaa liikenteeseen maanantaina 21.1.2019 klo 20:00, jolloin laiva lähtee Vaasasta Uumajaan. 

Telakoinnin aikana 6.-20.1.2019 puhelinvaraus on avoinna arkisin kello 8-16. 

Lisätietoja antaa: 

Johanna Långskog 

+358 50 5597769 

NHC Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. Inspiroiva kokousympäristö löytyy konferenssiosastoltamme, ja ensimmäisenä varustamona pohjoismaissa voimme myös tarjota matkustajillemme nopean ja toimivan Wi-fi:n koko matkan ajaksi. Yhdensuuntainen matka kestää 4,5 tuntia. Wasaline- pieni varustamo suurella sydämellä. 

Jatkuvan myrskyn ja äärimmäisen aallonkorkeuden takia lähtöjä perutaan Merenkurkussa

Wasa Express peruuttaa kaikki lähtönsä perjantaina 31.11. ja lauantaina 1.12. jatkuvan myrskyn ja äärimmäisen aallonkorkeuden takia. Ennusteiden mukaan sää jatkuu samanlaisena sunnuntaihin saakka.

Perjantaina järjestetään kuitenkin ”pikkujoulu-risteily” satamassa niille, jotka ovat sen varanneet. Kuitenkin ne, jotka ovat varanneet risteilyn saavat luonnollisesti siirtää risteilynsä toiselle päivälle maksutta.

Voimakkaat lounaiset tuulet jatkavat viikonlopun aikana kasvuaan myrskyvoimakkuuksiin, mikä nostaa aallonkorkeuksia entisestään. Tällä hetkellä tuulee puuskissa 22m/s etelälounaasta päin Nordvalenin kohdalla ja aallonkorkeus jopa 7 m. Lisätietoa löytyy Forecan ennustuksesta Merenkurkun alueella.

http://vip.foreca.com/index.php#3

http://vip.foreca.com/index.php#1

Avaa ennusteet: käyttäjänimi: seademo

Salasana: demo

Alue: Kvarken

Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa, mutta vallitsevasta myrskystä ja aaltojen korkeustilanteesta johtuen varustamo peruu matkat turvallisuussyistä.

Lisätietoja

TJ Peter Ståhlberg

+358 40 5592353