Wasaline uudistaa vuoden 2019 aikataulua

NLC FERRY AB OY PRESSINFO – LEHDISTÖINFO 15-18

WASALINE UUDISTAA VUODEN 2019 AIKATAULUA

Wasalinen vuosi on sujunut positiivisissa merkeissä. Matkustajien määrä on kasvanut jatkuvasti,

mutta erityisen huomioitavaa on, että Ruotsista matkustavien osuus on kasvanut edellisiin vuosiin verrattuna.

Jotta volyymia ja matkustusvaihtoehtoja voitaisiin lisätä tulevina vuosina, tulee Wasaline kasvattamaan lähtöjen määrää ensi vuonna. Aikataulumuutos koskee Q2-perioodia toukokuun alusta alkaen.

M / s Wasa Express ajaa tuplavuoroilla Merenkurkun yli perjantaisin 3.5. – 10.8.2019 välisenä aikana. Kesä- ja heinäkuun ajan sekä elokuun alkupuolella tuplavuorot ajetaan myös torstaisin ja lauantaisin. Yhdensuuntaista matka-aikaa lyhennetään yhdellä tunnilla 3,5 tuntiin, jolloin viimeinen vuoro saapuu Vaasaan kohtuulliseen aikaan.

Tuplavuoropäivinä laiva lähtee Vaasasta klo 8:00, saapuu Uumajaan klo 10:30 ja seuraava lähtö Vaasasta on klo 16:30, saapuminen Uumajaan klo 19:00. Uumajasta lähdöt klo 11:15 joka saapuu Vaasaan klo 15:45 sekä toinen lähtö Uumajasta klo 19:30 saapuen Vaasaan 0:00.

”Uskomme, että aikataulu-uudistus hyödyttää hotellien asukkaita sekä Vaasassa että Uumajassa ja antaa myös meille mahdollisuuden kehittää uusia tuotteita sekä Suomen että Ruotsin markkinoille, sanoo Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg. Tänä kesänä Wasalinella matkusti varustamon miljoonas asiakas toiminnan alusta eli vuodesta 2013 laskettuna. Volyymin kasvattamiseksi kehitämme jatkuvasti palveluitamme ja arvioimme niiden kannattavuuden. Kehitystä tapahtuu askel askeleelta, ja tämä aikataulu-uudistus on yksi niistä, Ståhlberg sanoo.

Lisätietoja antaa:

TJ Peter Ståhlberg

+358 40 5592353

 

NLC Ferry Oy Ab, markkinointinimeltään Wasaline, on varustamo, joka kuljettaa päivittäin matkustajia ja rahtia yli Merenkurkun. Laivamme tarjoaa kolmen ravintolan, baarin ja kaupan palvelut sekä hyttejä matkustajille. Inspiroiva kokousympäristö löytyy konferenssiosastoltamme, ja ensimmäisenä varustamona pohjoismaissa voimme myös tarjota matkustajillemme nopean ja toimivan Wi-fi:n koko matkan ajaksi. Yhdensuuntainen matka kestää 4,5 tuntia. Wasaline- pieni varustamo suurella sydämellä.