Kokous merellä toi vaihtelua ja kasvatti osallistujamäärää

– Hotellineukkarit on niin nähty! totesi LVI- ja sähköalan tukkukauppaa harjoittavan Onninen Oy:n ketjukoordinaattori Ida Hämäläinen suunnitellessaan Elfin-ketjun Pohjanmaan ja Satakunnan aluekokouksen pitopaikkaa.

Jotain uutta ja raikasta olisi keksittävä niiden tilalle.

Yrityksen Seinäjoen aluepäällikkö tiesi kokemuksesta suositella Hämäläiselle Wasalinen päiväristeilyyn sovitettuja kokous- ja tapahtumapalveluja. Kokoustilat olivat poikkeuksellisen viihtyisät ja inspiroivat, ja kokousjärjestelyt olivat kerta toisensa jälkeen sujuneet paremmin kuin hyvin.

Työpäivän mittainen risteily olisi juuri sopivan pituinen muutaman tunnin mittaiselle seminaarille ja sen jälkeen järjestettäville minimessuille. Laivan kokoustilat saisi näppärästi palvelemaan molempaa tarkoitusta, ja vain kerrosta ylempänä oli tarjolla tavallista herkullisempaa ruokaa.

– Kokonaisuus vaikutti niin toimivalta, ettei sitä tarvinnut kauempaa miettiä; päätös tapahtuman järjestämisestä Wasalinella oli lopulta helppo, Hämäläinen toteaa.

Tapahtuman siirtäminen laivalle houkutteli mukaan viisikymmentä jäsenurakoitsijaa, mikä on Hämäläisen mukaan enemmän kuin aluekokouksissa yleensä.

Mukavaa sekin, että risteilylle lähdettiin Vaasasta, mikä sijaitsee Satakunnan, Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan seudulta saapuneiden jäsenten suhteen suunnilleen keskipisteessä.

Tee virtuaalinen kierros Aurora Botnian kokoustiloissa.

Kokousosastolla osallistujia odotti valmiiksi katettu aamupalapöytä, mikä oli Hämäläisen mukaan tehokas tapa aloittaa seminaaripäivä.

Hämäläinen järjesti kokouksen lomassa seminaariväelle vierailun Aurora Botnian tarkkailuhuoneeseen, mikä osoittautui sähköalan ammattilaisista koostuvalle seurueelle erityisen mieluisaksi ohjelmanumeroksi – alushan toimii osittain sähköllä ja palvelee liikkuvana laboratoriona Wärtsilän vähäpäästöisen moottoriteknologian kehitystyössä.

Vierailun jälkeen istahdettiin laivan maineikkaaseen Saaristolaispöytään, joka Hämäläisen mukaan lunasti lupaukset.

– Kokousvieraat olivat erittäin tyytyväisiä buffetin antimiin.

Fish selection in Archipelago Buffet

Aurora Botnian buffet-ravintolassa on 200 asiakaspaikkaa, joten suurenkin yritystapahtuman muonitus onnistuu ripeästi.

Lounaan aikana laivan henkilökunta asetteli kokoustiloissa messupöydät valmiiksi, ja pian käynnistyivät minimessut, jossa Onnisen tavarantoimittajat pääsivät esittelemään alan uutuuksia.

Ja sitten saavuttiinkin jo kotisatamaan.

– Kaikki sujui hienosti alusta loppuun – tarjous- ja varausvaiheesta käytännön järjestelyihin ja itse tapahtumaan. Soittipa yhteyshenkilömme vielä jälkeenpäin ja varmisti, että kaikki meni hyvin, Hämäläinen kiittelee, ja kertoo saaneensa niin osallistujilta kuin näytteilleasettajiltakin runsaasti myönteistä palautetta.

Myös tilat täyttivät odotukset:

– Ne olivat juuri sopivan kokoiset ja muuntuivat kuin taikaiskusta tarkoituksesta toiseen.

Kompakti tila piti tapahtuman hyvin kasassa ja porukan yhdessä myös virallisen ohjelman ulkopuolella.

– Asiakkaat oikeasti viihtyivät kokousosastolla eivätkä hajaantuneet ympäri laivaa, mikä oli hyvä juttu niin meidän järjestäjien kuin asiakkaidenkin kannalta. Päivä oli täynnä hyvää keskustelua ja rentoja kohtaamisia, Hämäläinen kiteyttää.

Järjestä onnistunut tilaisuus Aurora Botnialla

Ota yhteyttä

Meiltä saat kaiken tarvittavan onnistuneeseen merikokouspäivään.

Archipelago Buffet Aurora Botnia

Kokouspaketit

Tutustu valmiisiin matkan, kokoustilan ja ruokailun sisältäviin paketteihin.

Wasaline conference room

Kokoustilat

Modernit ja viihtyisät kokoustilamme muuntuvat erilaisiin tarkoituksiin.

Järjestätkö ryhmä- ja kokousmatkoja? B2B-uutiskirjeemme tilaajana saat ajankohtaista tietoa ja vinkkejä onnistuneiden tapahtumien järjestämiseen.