Risteily Uumajaan lasten kanssa

Kaupallinen yhteistyö: Matka saatu

Neljä lasta, kaksi äitiä ja yksi yhteinen tavoite: helppo, hauska ja aina vähän erilainen kesäreissu. Tällä kertaa serkuksista ja heidän lapsistaan koostuvan Minit & Mamat -seurueen matkakohteeksi valikoitui Uumaja, koska Västerbottenin viihtyisäksi tituleerattu pääkaupunki oli kaikille entuudestaan tuntematon, ja matkasta tasan puolet taitettaisiin niin ikään kovasti kehuja keränneellä Wasalinen Aurora Botnialla.

Odotukset olivat siis korkealla – niin järjestelyistä huolehtivilla aikuisilla Jasmin Heikkilällä ja Krista Arpalalla kuin tunnelman luonnista vastaavilla pikkuserkuksillakin. Nuoresta iästään huolimatta Oliverille (4-v.), Paulille (7-v.), Romeolle (9-v.) ja Minnille (10-v.) on kertynyt jo vuosien kokemus yhteisistä lomamatkoista – yleensä kotimaassa ja välillä vähän kauempanakin.

Seurue onkin oppinut rennon reissaamisen niksit: edetään kiireettömästi ja pysähdytään jäätelölle aina, kun siltä tuntuu.

Ensimmäisenä päivänä ajettiinkin siis vain Vaasaan. Majapaikka löytyi sataman kanssa samalla saarella sijaitsevasta Hotel Scandic Waskiasta.

– Kuuden hengen huoneen merinäköaloilla oli todella viihtyisä ja hotellin sijainti ihanteellinen, sillä aamulaiva Uumajaan lähti jo kahdeksalta, kertoo Krista.

Mukavaa ja helppoa oli myös aamuinen laivalle saapuminen; ajoneuvoporttien automaatti tunnisti sitä lähestyvän auton rekisterikilven perusteella, toivotti porukan tervetulleeksi ja ohjasi kohteliaasti eteenpäin oikealle odotuskaistalle.

Car passengers waiting for boarding

Wasalinen lähtöselvitysautomaateilla ajoneuvo tunnistetaan rekisterikilven perusteella ja matkustajille tulostetaan maihinnousukortit.

Ei kiirettä kenelläkään

– Sama rento tunnelma jatkui laivalla, kertoo Jasmin.

Molemmat äidit olivat panneet merkille, että vaikka laivalla oli reilusti väkeä, puuttui sieltä suuremmilta laivoilta tuttu tohina ja hälinä. Rauhallinen fiilis tarttui myös lapsiin.

– Istahdimme aamiaispöytään, ja odotettavissa oli, että ehtisimme vain hotkaista jotain, kun jo pitäisi jatkaa matkaa. Toisin kävi; olisimme voineet istua nauttimassa aamiaisesta ja kiireettömästä tunnelmasta vaikka koko matkan ajan, Jasmin jatkaa.

Lapset valokuvasivat panoraamaikkunoiden takaa avautuvia merimaisemia, kunnes joku muisti leikkipaikan – sehän pitäisi tarkistaa ennen laivan saapumista satamaan.

Satumainen hiirenkolo

Tiukka leikkipaikka-asiantuntijaraati tiesi etukäteen, että seitsemänneltä kannelta löytyvä tenavien touhupaikka on hieman erilainen kuin ihan perinteiset leikkipaikat, mutta jymy-yllätyksenä tuli, että se oli sisustettu ja varustettu Musse & Helium -satukirjojen teemojen mukaisesti.

Camilla Brinckin kirjat olivat tuttuja koko konkkaronkalle, joka tunnistikin puitteista kirjoista tutut yksityiskohdat: salaperäisen kolon, jonka syövereissä viihtyivät myös vanhemmat koululaiset ja, totta kai, löytyihän sieltä myös kultajuusto!

– Tuntui kuin olisi astunut tuttuun eläinten valtakuntaan – tykkäsin ihan sikana! hehkuttaa sarjan superfaniksi tunnustautuva Pauli.

Lasten yleisarvosana leikkipaikalle oli yksimielisesti: maaginen!

Leikkipaikalla olisi vierähtänyt pidempikin tovi, mutta Uumaja lähestyi. Aamupala oli ollut onneksi niin runsas, että seurue päätti ennen laivan saapumista satamaan käydä laivan kahvilassa nappaamassa vain jotain pientä purtavaa.

Mieli muuttui kuitenkin tarjontaa katsellessa.

– En ole koskaan nähnyt niin muhkeita katkarapuleipiä! osasi jo ryhmän toiseksi nuorin analysoida kokemaansa.

Uumaja – pieni suuri kaupunki

Ennakkotiedot Uumajasta pitivät paikkansa – kaupunki joenrantoineen, kävelykatuineen, kahviloineen ja toreineen oli todellakin viihtyisä.

– Lapset pysähtyivät ihailemaan kaupungin komeita rakennuksia, mikä oli uutta, sekä puistojen hauskoja vesielementtejä, mikä oli odotettua. Seurueen nuorimmat olivat omien sanojensa ällikällä lyötyjä kaupungin lelukauppojen lukumäärästä, aikuiset taasen ravintolavalikoimasta ja sen tasosta.

– Useampi paikka jäi mieleen, joten niitä täytyy tulla testaamaan uudemman kerran, kertoo Jasmin.

Varsinaiseksi retkikohteeksi valikoitui kymmenen kilometrin päässä keskustasta järven rannalla sijaitseva maksuton seikkailupolku Äventyrstig Nydala, jonka varrelta löytyi täysin luonnonmateriaaleista valmistettu kahdeksanmetrinen kryptatunneli, tasapainoiluratoja sekä mahdollisesti yksi maailman suurimmista hämähäkeistä.

– Älyttömän kiva paikka! huudahtivat minit.

– Vahva suositus! komppasivat mamat.

Nydala Adventure Path in Umeå

Nydalan luontopolulla unohtaa olevansa 130 000 asukkaan vireässä Uumajassa.

Takaisin laivalle ja herkkupöytään

Paluu laivaan oli yhtä mutkatonta myös Uumajan päässä; rekisterinumerolla sisään ja takaisin laineille. Paluumatkalla retkiseurueella oli käytössään hytti, joka toimikin mukavana tukikohtana.

Matkan ehdoton kohokohta oli istahtaminen Saaristolaispöytään. Seurue tiesi odottaa illalliselta paljon hyvää, mutta noutopöydän tarjonta, laatu ja kaunis kattaus yllättivät silti.

– Tarjolla oli aitoja makuja ja paikallisia herkkuja: taitavasti valmistettuja meren, metsän ja maan antimia ilman maut peittävää kastikkeilla kikkailua, kertoo Krista.

Jälkiruokapöydän paikalliset jäätelöherkut saivat aikaan vilkasta keskustelua: “Hei, tää on hyvää! Maista tätä! Äiskä, tää taitaa olla sulle, täs on kahvia.”

The onboard shop of Aurora Botnia

Laivan myymälästä tarttui kotiin viemisiksi pehmolelut ja hieman herkkuja kotiin.

Loma, joka todella tuntui lomalta

Saaristolaispöydässä vierähti sielläkin sen verran pitkään, että seurue ehti vain käväistä leikkipaikan viereisessä putiikissa, napata mukaansa suloiset Musse-pehmolelut, vähän herkkuja kotiin viemisiksi ja todeta, että myös myymälän valikoima erottui edukseen tavanomaisesta poikkeavalla valikoimallaan.

Kotimatkalla palattiin samaan aiheeseen; matkassa todellakin oli jotain erityistä. Se oli hauska ja vauhdikas, mutta samalla rauhoittava ja maadoittava. Yhteinen näkemys oli, että välitön tunnelma oli seurausta Aurora Botnian henkilökunnan hyväntuulisesta asenteesta ja hauskasta tavasta huomioida myös pienimmät matkustajat.

– Se ystävällisyys oli aitoa. Hupsuttelu ja pieni jekuttelu käytävällä kohdatessa ja käsienpesutilanteessa saivat lapset tuntemaan itsensä todella tervetulleiksi. Fiilis kantoi koko matkan, summaa Jasmin.

Children on deck aboard Aurora Botnia

Ulkokannella käyminen on risteilyn kohokohta niin pienille kuin isoille matkustajille.

Minit & Mamat -ryhmän suositukset laivalla:

Lapsille:

  • Leikkihuoneen salakolo
  • Saaristolaispöydän jäätelöt
  • Katkarapujen kuoriminen
  • Aamupalalla tarjoiltava mustikkamehu
  • Kädet ylettyi pesemään itse
  • Kannella puhaltava tuuli

Aikuisille:

  • Seesteinen tunnelma
  • Merimaisemat
  • Persoonallinen putiikki
  • Herkullinen ruoka
  • Superhyvä palvelu
  • Siistit puitteet
  • Helppo tapa matkustaa
Kaupallinen yhteistyö: Matka saatu

Aurora Botnia. Photo by Marko Stampehl

Wasaline – hiukan parempi merimatka

Wasalinella matkustaminen on muutakin kuin siirtymistä – se on rentoutumista, herkuttelua ja merimaisemia upeissa puitteissa – hiukan parempi merimatka siis! Aurora Botnia vie sinut turvallisesti perille vain neljässä tunnissa.