Henkilöstöjuhlat helposti laivalla

Oli korkea aika kokoontua yhteen, mutta kiire painoi päälle, eikä tapaamisjärjestelyille tuntunut löytyvän aikaa. Ruoka- ja siivouspalveluja Pohjanmaan hyvinvointialueelle ja omistajakunnille tuottava Stöd Botnia Tuki oli toiminut melkein vuoden päivät, mutta yhtiön noin 200 työntekijää eivät olleet tavanneet porukalla toisiaan vielä kertaakaan.

– Koko vuosi oli paahdettu niin täysillä, että joulujuhlat ynnä muut olivat jääneet väliin. Niinpä päätimme korjata tilanteen ja järjestää yrityksen ensimmäiset henkilöstöjuhlat. Eri puolilla Pohjanmaata työskentelevän väen yhteen saattamisessa oli kuitenkin hommaa – johon ei siis ollut aikaa – joten järjestelyiden suhteen tavoitteeksi asetettiin niiden helppous, kertoo yrityksen ruokapalvelujen aluepäällikkö Hanna Lillthors.

Vaivattomuus ja valmiit paketit ohjasivat juhlatoimikunnan Wasalinen ryhmä- ja kokousmatkojen luo.

– Pyörittelimme muodon vuoksi myös muita vaihtoehtoja, mutta Wasalinen kokouspaketti loksahti saman tien kohdilleen; Vaasaan on laajalta alueelta kaikkien helppo tulla ja laivayhtiö hoitaa tervetulomaljoja, ruokailuita ja ohjelmanumeroita myöten kaiken, Lillthors jatkaa.

Risteilyn suhteen juhlatoimikunnan tavoitteena oli Lillthorsin mukaan tutustuttaa eri toimipisteiden ammattilaiset toisiinsa ja saada heidät viihtymään.

– Siitäkään meidän ei tarvinnut huolehtia. Seurueesta löytyi heti vanhoja tuttuja ja entisiä koulukavereita. Ja vihdoin myös vierekkäin työskentelevillä oli aikaa istahtaa alas ja käydä läpi muutakin kuin työasioita.

Ohjelmakin oli onnistunutta ja sitä oli sopivassa määrin. Osasta yritys vastasi itse ja osa ostettiin Wasalinelta.

– Laivahenkilökunnan järjestämä bingo oli menestys. Kaikki lähtivät mukaan ja meillä oli superkivaa – bingoemännälle siitä suuri kiitos. Myös itse järjestämämme pubivisa oli menestys. Sen myötä tutustuimme toisiimme ja kaikilla oli hauskaa. Wasalinella olisi ollut tarjolla paljon muutakin ohjelmaa, mutta halusimme pitää tilaisuuden simppelinä ja keskittyä toisiimme.

Mikä sekin onnistui mainiosti, sillä seurueella oli omassa käytössään yhtenäiseksi tilaksi muunnettu konferenssiosasto, josta väki siirtyi illan edetessä yhteiselle buffet-illalliselle. Saaristolaispöydän antimet ilahduttivat Lillthorsin mukaan monikulttuurista juhlaväkeä.

– Saariston autenttiset maut tekivät tehtävänsä ja hurmasivat kaikki.

Stöd Botnia Tuki staff enjoying activities aboard Aurora Botnia

Wasalinelta voi tilata kokousmatkoille tauko-ohjelmaa ja aktiviteetteja, kuten tässä tapauksessa bingoa.

Lillthors kertoo reissun olleen elämys etenkin heille, jotka eivät olleet aiemmin nähneet saariston parhautta.

– Ja olihan se elämys myös meille, keille Wasalinen risteilyt ovat tuttuja jo entuudestaan. Täytyy aina muistuttaa itseäni siitä, kuinka lähellä ja helposti saavutettavissa ne tällä tavoin ovatkaan, Lillthors jatkaa.

Matkan onnistumiseen vaikutti Lillthorsin mukaan se, että risteilyjärjestelyt toimivat loistavasti ja laivan henkilökunta oli upeasti mukana reissun alusta sen loppuun saakka, kuin myös se, että osallistujat lähtivät niin hyvillä mielin matkaan. Kollegoiden tapaamista oli tosiaan odotettu.

– Perästä päin on kuulunut, ettei kuulemma haittaisi lainkaan, jos ensi keväänä tekisimme saman matkan samalla konseptilla. Ja se ei totisesti haittaisi myöskään juhlatoimikuntaa, mehän siinä helpolla pääsemme, Lillthors naurahtaa.

Järjestä onnistunut tilaisuus Aurora Botnialla

Ota yhteyttä

Meiltä saat kaiken tarvittavan onnistuneeseen merikokouspäivään.

Archipelago Buffet Aurora Botnia

Kokouspaketit

Tutustu valmiisiin matkan, kokoustilan ja ruokailun sisältäviin paketteihin.

Wasaline conference room

Kokoustilat

Modernit ja viihtyisät kokoustilamme muuntuvat erilaisiin tarkoituksiin.

Järjestätkö ryhmä- ja kokousmatkoja? B2B-uutiskirjeemme tilaajana saat ajankohtaista tietoa ja vinkkejä onnistuneiden tapahtumien järjestämiseen.