NLC Ferry Ab Oy  |  Lehdistötiedote  |  12.6.2026

Wasalinen Aurora Botnia sai Stena Linen visuaalisia elementtejä

Stena Linen omistukseen siirtynyt Wasaline on toteuttanut visuaalisen uudistuksen Aurora Botnia -alukseensa.

Aluksen savupiippu on maalattu Stena Linen tunnusomaiseen punaiseen väriin ja varustettu tunnetulla S-tunnuksella. Kylkiin on lisätty uusi slogan sekä Stena Linen vihreät aaltomaiset elementit, jotka korostavat uutta omistusrakennetta ja syventynyttä yhteistyötä yhtiöiden välillä.

Aurora Botnia, new Stena Line livery

Uusista visuaalisista elementeistä huolimatta Wasaline jatkaa toimintaansa omalla brändillään, säilyttäen saman identiteetin, palvelun ja asiakaslupaukset kuin aiemmin. Yrityskaupan myötä Wasaline on samalla saanut vahvemmat resurssit ja vakaan pohjan tulevalle kehitykselle.

– Kaikki on sujunut yli odotusten ja toiminta jatkuu kuten ennenkin. Henkilöstö, matkustajat tai rahtiasiakkaat eivät huomaa mitään muutosta. Panostuksemme palveluun ja ruokaan on tärkeä osa brändiämme ja se säilyy ennallaan. Olemme ylpeitä saadessamme olla osa Stena Linea ja odotamme innolla, että voimme kehittyä yhdessä ja vahvistua entisestään tulevaisuudessa, sanoo Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg.

Aurora Botnia, new Stena Line livery

Aurora Botnia jatkaa liikennöintiä Vaasa–Uumaja-reitillä normaalisti. Kesälomasesongin aikana aluksella on jopa 26 viikoittaista lähtöä.

Lataa suuremmat kuvat:

Valokuvaaja: Kimmo Makkonen

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Peter Ståhlberg, Wasaline [email protected], +358 40 559 2353

Wasaline, a Stena Line company logo

Tietoa meistä

Wasaline liikennöi päivittäin Vaasasta Uumajaan. Reitti on maailman pohjoisin ympärivuotinen kansainvälinen laivareitti ja palvelee sekä matkustaja- että rahtiliikennettä.

Varustamon moderni hybridialus Aurora Botnia kulkee biokaasulla ja akuilla. Laivalle on myönnetty Avainlippu tunnuksena suomalaisesta työstä. Wasaline on osa Stena Linea.

Wasaline – a Stena Line company

VARAUS

Suomi
+358 207 716 810

Ruotsi
+46 90 185 200

[email protected]

Aukioloajat »

RYHMÄVARAUS

Suomi
+358 20 771 6813

Ruotsi
+46 90 185205

[email protected]

NLC Ferry Ab Oy
Y-tunnus: 2490732-8

RAHTIVARAUS

Suomi
+358 207 716 812

Ruotsi
+46 90 185 210

[email protected]

VARAUS

Aukioloajat »

Suomi +358 207 716 810
Ruotsi +46 90 185 200

Ryhmävaraus
Suomi +358 20 771 6813
Ruotsi +46 90 185205
[email protected]

Rahtivaraus
Suomi +358 207 716 812
Ruotsi +46 90 185 210
[email protected]

Lähetä sähköpostia:
[email protected]

NLC Ferry Ab Oy
Y-tunnus: 2490732-8

Wasaline – a Stena Line company